Ihmissuhteet on hankalia, varsinkin luottamuksen osalta. Joskus on pakko pettää jonkun ihmisen luottamus, joskus ei vaan ole vaihtoehtoja. Yleensä tällainen tilanne alkaa sanoista "Mä kerron sulle yhden asian yhdestä ihmisestä, ja sä et missään nimessä saa kertoa tätä eteenpäin.." Sitten kuluu hetki aikaa, ja tämä toinen ihminen alkaa tuntea pakottavaa tarvetta kertoa asia eteenpäin. "Mä kerron sulle yhden asian, jonka xxx kerto mulle ihmisestä xyy. Mutta sä et saa koskaan kertoa tästä eteenpäin, koska muuten xxx ei enää koskaan luota muhun.." 
      Näin mulle kävi. Xxx oli kertonu salaisuuden mun ystävälle ihmisestä xyy, joka sattuu olemaan mun sisko. Mä jouduin kamalaan tilanteeseen. Mun oli pakko tehdä valinta, että laitanko edelle mun ystävän luottamuksen, vai mun siskon luottamuksen. Mä mietin asiaa kuukausia, ja lopulta tulin siihen tulokseen, että veri on vettä sakeampaa. Kerroin mun siskolle tän salaisuuden, mitä siitä puhutaan. Osaltaan siihen vaikutti sekin, että luotan mun siskoon miljoona kertaa enemmän kun mun ystävään. Eilen sitten koko palapeli rämähti paloiksi. Sain mun ystävältä viestin "Vittu mä luotin suhun.."
     Mulla oli ihan kamala olo. Mä oon tehnyt töitä niin paljon sen eteen, että muhun luotettaisiin. Halusin puida tätä asiaa mun siskon kanssa, ja se antoi mulle tosi suuren lohdun. Se sanoi, että mä olen tossa tilanteessa ainoa, joka toimi oikein. Ei kenelläkään ihmisellä ole oikeutta puida kenenkään asioita selän takana.
     Mulla on edelleen paha mieli, mutta en kauheasti pode huonoa omaatuntoa. Tämä ehkä sen takia, että mulla oli kokoajan parhaat mahdolliset tarkoitukset toimia oikein. Ja niin mä toimin. Mutta elämä ei ole mustavalkoista. Joskus on pakko toimia väärin, että voi toimia oikein. Monimutkaista, eikö?